Day in South

Heippa!
Kiva että blogi vähän heräilee eloon. Vaikka jotkut postaukset olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten... Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan! Than lord mä olin kirjoittanut yksityiskohtaisesti päiväkirjaan matkasta Jenkkiin, homma olisi ollut mahdoton ilman sitä. Onhan siitä nyt kaksi vuotta :D

Mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa :) Aikajärjestyksessä mennään, ehkä vähän jäljessäkin. En ole paljoa kuvaillu viimeisten vuosien aikana, mutta nyt kesällä on ollut monia työkeikkoja. Sekä lähdemme huomenna Pietariin. Ehkä kuvailu ja blogi heräävät uudestaan henkiin sen myötä.

Viime vuoden kesäkuu. Noran kannsa päätetään että nyt kyllä lähdetään Tallinnaan. En itse siellä ole koskaan ollut (häpeä), joten oli kiva tehdä päiväreissu ihanan ystävän kanssa. Aamulla vähän tokkuraisesti mentiin ratikalla satamaan, mut pian oltii ihan innostuneita pikkuturisteja, jotka säntäili pitkin vanhaa kaupunkia ja rappuset ylös ja alas korkeissa rakennuksissa.

Ihana koju missä myytiin paahdettuja manteleita! Ilman niitä en olisi varmaan pärjännyt.

Noran kans kokeiltii muutamal eurol jousiammuntaa pitkäjousella. Noralla meni ihan hyvin ensikertalaiseksi! 

Virkistävä päiväreissu. Pikku kaupat katujen laidalla olivat aivan ihania, ja mukaan tulikin uniikki hame ja huivi, sekä makkaraa torilta. Tulen käymään siellä ehdottomasti uudestaan. Ehkä jo tänä vuonna. Vanhan kaupungit kaposet kadut ja kojut ovat ehdottomasti uuden käynnin arvoisia.

Project America, Part VIII, Closer to Home

Kanadareissun jälkeen käväistiin Grounds of Sculputurissa, missä oli jänniä veistoksia ja ns. liveversioita esimerkiksi Monetin maalauksista. Sain kyllä otettua kännyllä kuvia, mutta niistä tuli aika säälittäviä, ja en osannut valita niistä kaikista säälittävistä kuvista edes yhtäkään edustavaa. Eli skipataan se.
Parina päivinä satoi, jolloin istuin kotona, söin blinejä ja mussutin marjoja samalla kun luin englantia silloisiin kirjoituksiin. Joinakin päivinä taas käytii shoppailee niin Kings Plazassa kuin Manhattanilla.
Toisina päivinä maattiin Brighton Beachilla kuin hylkeet, ja nautittiin niistä harvoista aurinkoisista päivistä.

Vikana päivänä tehtiin pieni reissu keskustaan. Käytiin Metsis, jossa erityisesti viihdyin New American Wingsissä. Siellä vaan raapustelin jotain vihkooni ja juttelin kaverille Skypen kautta. On kyllä yksi suosikkipaikoistani, tuo New American Wing.

Vielä vähä keskustassa kävelyä. Tietenkin perinteen mukaisesti Central Parkilla käveltiin, ja päädyttiin Colombus Circleen. Ahh, että rakastan sitä. Tai tarkemmin sanoen Williams-Sonomaa, kauppaa missä myydään erilaisia keittiötarvekkeita ja oheistuotteita. Itse olen aivan surkee kokki, ja olen onnellinen että poikaystäväni valmistaa mitä herkullisimpii korealaisii ja intialaisii ruokii, mutta jopa mulla syttyi sisällä se sisäisen kokin liekki. Kaikki oli niin ihanan kiitlävää ja nättiä, ja ehkä markkinoinnkin avuin sai sellaisen kuvan, että "näillä ammattitaitoisilla välineillä et voi pilata ruokaasi vaikka yrittäisit". Hienoa mainontaa pojat.
Oli ehkä vähän haikeeta lähteä kotiin. Mutta toisaalta se oli yksi asia mitä odotin kovasti vikoina päivinä. Pitkin matkaa, oli se sitten kämysessä baarissa tai söpössä satamassa, olin jo ehtinyt sopia vaikka ja mitä seuraaville viikoille.
Eikun sitten kotiin ja uusille reissuille.

Project America, Part VII, Boldt Castle

Kingstonissa vietetyn yön jälkeen ostimme liput pienelle tutustumiskierrokselle ympäri Thousand Islandsia (kyllä, sama kun se salaatinkastikse. Ja ei, se ei ole kotoisin sieltä.)
Hienointa siinä pienessä venematkassa oli Boldt Caste, joka sijaitsi Heart Islandilla. Jotkut teistä ehkä tietävät Waldorf-Astoria Hotellin? No, George Boldt oli iso kiho siinä (eli rahaa on), ja päätti rakentaa vaimolleen lahjaksi linnan. Neljän vuoden päästä linnan rakentamisen aloittamisesta, vuonna 1904. hänen vaimonsa Louise Boldt menehtyi. George, joka niin rakasti vaimoaan ja oli surun murtamana hänen poismenostaan, keskeytti rakennusurakat.

73 vuoden ajan linnanrauniot olivat sään armoilla, kunnes Georgen lapset päättivät tehdä asialle jotain. Heart Island sekä läheinen jahtitalo myytiin dollarilla Thousand Island Brigde Authoritylle, sillä ehdolla että linna restauroitaisiin ja palautettaisiin entiseen loistoonsa. Viranomaisille se maksoi 15 miljoonaa dollaria, mutta on nykyään hyvin suosittu turistikohde.

Jos katsoi tarkasti, saattoi huomata että siellä täällä päin linnaa ja pihaa oli pieniä sydänelementtejä. Paikka olikin kyllä ihanan romanttinen. Pieni, sydämenmuotoinen saari pikku polkuineen ja pienine yksityiskohtineen. Huonekaluja ei linnassa ollut, vaan kukin kävijä sai itse mielensä sopukoissa kuvitella miten se oli sisustettu. Tosin osa ensimmäisen kerroksen huoneista oli sisustettu huonekaluilla, mutta ne olivat uusia, ei antiikkia.

George suunnitteli, että tämä oli niin ikään kuin sisäänkäynti veneille, jonka suojaisa paikka tarjosi hyvän mahdollisuuden parkeerata veneitä.

Power House, jonka tarkoituksena oli pitää sisällään saaren generaattori tarjotakseen sähköä. Nykyään sisältä löytyy pieni museo sähkön kehityksestä.

Oikealla oleva, hieman epäsymmetrinen tornirakennus, on Alster Tower. Sen oli tarkoituksena olla leikkipaikka lapsille.

Vasemmalla oleva puinen rakennus oli Georgen jahtitalo, kuten myös oli myös saarikin millä se sijaitsee. Sieltä löytyivät Georgen kesämökki, tenniskenttä, golfkenttä, talli, poolokenttä ja farmi. Mm, ei paha.

Ei ne muutkaan ihmiset ympäri Thousand Islandia huonosti eläneet. Talot olivat valtavia ja uniikkeja, kaikilla jonkin sortin vene tai jahti. Olihan se ihan vaikuttavaa katsella massiivisten talojen kirjoja ja nähdä kuinka porukka piti hauskaa vesiskoottereilla tai pihalla syöden herkkuja. Mulle kelpais!

Project America, Part VI, Casa Loma

Casa Loma
Sir Henry Pellatt alkoi rakennuttaa vuonna 1911 omaa goottityylistä linnaansa, ei kovinkaan kaukana nykyisen Toronton keskusasta. Ehkä 20 min ajomatka hotellilta. Rakennushanke vaati 300 miestä ja lähes kolme vuotta, ja maksoi siihen aikaan 3,500,000 dollaria. Vertaukseksi dollarin arvo oli vuonna 1911 3,57. Eli laskettuna, linna maksoi 12,5 miljoonaa nykyistä dollaria (varmaan kalliimpikin nykyisten säädösten ja lakien takia).

Casa Loma oli suhteellisen pieni verrattuna aikasempiin näkemiini linnoihin ja palatseihin, siksi se oli paljon kodikkaampi. Toisin kuin vaikka Talvipalatsi, tänne pystyin kuvittelemaan jonkun rikkaan perheen viettävän arkea (tai miksei itseäkin). Vaikuttavinta the Conservatory ja the Oak Room, jossa kaikki oli massiivista tammea. Great Hallin huoneen ikkunoista tulvi runsaasti luonnonvaloa, ja kalanruotoparketissa valo heijastui eri tavalla eri puolelta huonetta; jos seisoit oikealla, se vaikutti vaalealta, jos taas vasemmalla, oli se syvän tumma.

Linnassa on kolme kerrosta ja kellari. Sisällä kuvia ei saanut ottaa, mutta nappasin salaa kuvan Conservatory-huoneen katon lasitaideteoksesta. Pyöreä huone, ikään kuin kasvihuone trooppisine kasveineen, ja keskellä huonetta oli pieni suihkulähde.
Pyörittyään linnassa matka jatkui takas Niagaran putouksille. Passin haettuani lähdettiin ajelemaan takaisin Toronton suuntaan päin, mutta tällä kertaa päämäränä Rockport.

Project America, Part V, Toronto

Ihastuin Torontoon heti. Minimalistinen, mutta paikoin koristeellinen arkkitehtuuri teki vaikutuksen, enkä vain millään halunnut lähteä sieltä. Katse viipy enemmin korkeuksissa kuin jaloissa, enkä ihmettele. Lasisia pilvenpiirtäjiä kaikkialla, puut hohtavat vain vehreyttään harmaita rakennuksia vasten, ja kukaan ei kiirehdi minnekään. Pieni sade teki kaikesta tästä vielä täydellisemmän.

Vanha talo on liitetty osaksi isompaa, modernimpaa kokonaisuuta. Tämä kuva on otettu itse asiassa rakennuksen sisältä, missä oli iso kattoikkuna. Vanha talo oli kerrassaan sympaattinen, kun sai kylpeä luonnonvalossa. Kiva nähdä että taloa ei purettu.

Emme ehtineet viipyä Torontossa kauan, koska yksi synnynäinen nero (eli minä) oli onnistunut unohtamaan passinsa Quality Hotelliin Niagra Fallsiin. Ei ehkä ihan putkeen mennyt.
Mutta, ei hätä tämännäköinen. Yövyimme jazz-baarin yläpuolella, ja seuraavana aamuna Casa Loma, passi ja auton keula kohti Rockportia.

Project America, Part IV, Niagra Falls

Watkins Glen -luonnonpuiston jälkeen istuuduimme pienelle picnikille. Edessä olisi pitkä matka, kannattaisi tankata hieman ennen kun lähtee vaihtamaan maisemaa.

Watkins Glenistä lähdettyä yövyttiin Buffalossa, ja aikaisin seuraavana aamuna lähdettiin ilman sen kummempia säätöjä kohti Niagra Fallsia. Pienten mutkien ja eksymisten kautta päästiinkin jo perille. Sää oli hieman ankea, ja Jenkkien puoli puistosta oli rempassa ja vähän huolimaton. Kuitenkin ne putoukset... 

Kävijöille järjestettiin pieni valoshow :) Aika vaikuttavaa!

Cave of the Winds
Keltaiset sadetakit päälle, kamat sen alle, ja siitä vaan putousten alle! No, ei nyt kirjaimellisesti, mutta halukkaat saivat kyllä litroittain kylmää vettä niskaansa jos menivät tarpeeksi lähelle. Kova melu oli korvia huumaava, ja vesiputousten korkeus ja mahtavuus olivat kyllä omaa luokkaansa. Virkistävä kokemus.

Maid of the Mist
Siniset sadetakit päälle, ja pikkuiseen söpöön paattiin vei tie. Edellistä seesteisempi kokemus. Vesi oli aivan ihanan väristä. lokit liitelivät edes takas ja vesimassojen lomitse, ja aurinko heijasti sateenkaaria sinne tänne. Oli kyllä nättiä nähdä putoukset veneeltä, sai aivan toisen perspektiivin siihen mahtavuuteen,

Ja sitten rajan yli ja Kanadaan! Yksi unelma toteutettu!
Lounas syötiin Skylonissa, kuva alhaalla on sieltä. Revolving Dinner Area olisi ollut ehkä hieman kivempi, mutta ruokien hinnat hipoivat jo pilviä. Mutta niin mielialanikin. Seuraavaksi suuntana sitten Toronto!